sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Saunavieraita

Espoossa 21.11.2010

Arvon ystävä,

Kirjelmöintimme tuntuu olevan molemminpuolista iloittelua. Ihme, kun useammat eivät ole ymmärtäneet tämänkaltaisen toiminnan terapeuttista vaikutusta. Saat ajatuksella ja rauhassa purkaa puitavat asiat saaden niihin vielä vastakaikua. Verratonta, sanon minä. Nykyisin nämä viikonloputkin menevät rauhallisemmin, kun ei tarvitse arvuutella, kenet se Laitinen on tällä kertaa kolumnissaan haukkunut. Olen kai jo oppinut kiertojärjestyksen. Ensin kauppakamarinulikat, tämän jälkeen viherstalinistit ja lopuksi feministit ja muut historian päälle ymmärtämättömät.

En ole koskaan ymmärtänyt valtavaa kiinnostustasi kuningasperheisiin, valtionpäämiehiin ja heidän julkiseen juhlintaansa. Toki ymmärrän perinteiden päälle ja hyväksyn myötämielisenä rituaalisi, jotka itsenäisyyspäivääsi liittyvät. Itse yritän nauttia ylimääräisestä vapaapäivästä ja unohtaa kaiken mitä valtiossamme nykypäivänä tapahtuu. Yhtään kynttilää en kuitenkaan sorru sytyttämään, vaikka kättelyjonossa olisi itse PM-liiton puheenjohtaja.

Sixten kävi Bilderberg-ryhmän kokoontumisessa vuonna 2006, tällöin ne järjestettiin Brookstreet hotellissa, Kanadassa. Jorma Ollila, Jaakko Iloniemi ja Paavo Lipponen käyvät ahkerimmin kyseisissä taaphtumissa. Itse pidin tapahtumaa mielenkiintoisena siihen asti, kunnes huomasin Jyrki Kataisenkin olevan kävijälistalla. Voin hyvin kuvitella kansainvälisen kalvosarjan, joka käydään läpi joka vuonna: "Pensions, what are they and why should I be interested?". Tämän sisäpiirijutun selittäminen onkin sitten muille lukijoillemme hiukan hankalampaa.

1980-luku kuulostaa erityisen mielenkiintoiselta. Oletko jo ajatellut kohdentaa mielenkiintoasi maantieteellisesti tiettyyn paikkaan vai yleisesti koko aikakauteen? Oma 80-lukuni meni viuhuen ohi ja muistan korkeintaan yksittäisiä asioita esikouluajoiltani. 90-luku puolestaan oli omaa leppeiden kesäpäivien aikaani. Kukaan ei kuitenkaan ota niitä nuoruuden kirmailuja 2000-luvun Nousiaisissa meiltä kummaltakaan pois. Siellä perustettiinkin vahingossa oma Bilderbergimme.

Saunareissu muuten onnistui yli odotusten. On varmaankin aika alkaa pohtia seuraavaa kertaa ja seuraavaa vierasta. Ehdotan, että pidämme paikasta kiinni.

Marraskuisin terveisin,

-Teemu Sikari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti