Espoossa 22.11.2010
Ystävä kallis,
Äärimillään huolestuttavaa olisi, jos kuka tahansa muu ystäväni avaisi television vahingossa väärältä kanavalta ja innottuisi erheensä johdosta seuraamaan sieltä tulevaa ohjelmaa ja kirjoittamaan siitä vielä pitkän litanian moista soopaa. Sinä saatat myhäillä Keskon vuosikertomuksia läpi, mutta minäpä kahlasin Yleisradion tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen. 165 miljoonasta eurosta, jotka käytettiin vuonna 2009 televisio-palveluihin, käytettiin 16 prosenttia FST5-kanavaan. Tätä lohkoa perusteltiin yhdellä lauseella: "YLE FST5 sisältää myös suomenkielisiä urheilulähetyksiä".
Vaihdetaan siis aihetta, sillä saavutit jo tavoitteesi. Provosoituneen lukijan. Kävin tänään töiden jälkeen Helsingin-matkani alkutaipaleella, Alppilassa. Oli riemastuttavaa huomata, että ratikan vakijengi ei noin vain vaihdukaan. Herkistyinkin ohikiitäväksi hetkeksi, kun muistelin kaikkia upeita asioita, joita silloin näin ja koin. Enkä tosiaan lähde erittelemään näitä asioita.
Siis kuninkaallisiin. Itse koin satukirjahetkiä laajasta valikoimasta, mutta ehdottomat suosikkini tulivat Mauri Kunnaksen kynästä. "Etusivun juttu" oli oma ykkösvalintani hänen teoksistaan, ehkä se on vaikuttanut osaltaan myöhempiin valintoihini. Pupujutut puolestaan kuulostavat sellaisilta lukoilta, jotka kätkevät taakseen jotain, mistä en halua tietää. Tunnen kuitenkin suurta ylpeyttä, sillä olen saattanut maistaa tuota mainitsemaasi pupujen kaljaa.
Et ole koskaan ollut suuri makeisten ystävä, joten oletan, ettet koskaan kokenut niin sanottua karkkipäivä-perinnettä. Tämä puolestaan selittää, ettet ole koskaan joutunut vaihtamaan lauantaipussia perjantaipulloon. Tyhjyys on kuitenkin ollut olemassa ja Ruotsin keltaisen lehdistön kuninkaallisuutisointi on kenties vietellyt sinut Haaparannan rajalla aivan liian aikaisessa vaiheessa. Toivonkin, ettet kohtele naisia kuten näiden satujen prinsessoja - juot itsesi tukevaan humalaan ja viet ajelulle. Huomasitko kuinka käytin laillasi kaksi kappaletta yhdistämään sadut ja kuninkaalliset.
Ernst August, mies jota 7 päivää-lehti siteeraa "Raikuliprinssiksi". Ja se hänestä. Saunailloissa voisimme suosiolla jättää tietyt aiheet käsittelemättä. Toisaalta, Tyynessä, Tollossa ja Paukussa ei mikään aihe saa olla tabu. Ehkä nautit hiukan kyseenalaista kunniaa siitä, että saat minut epäilemään sananvapauden tarpeellisuutta. Kukapa minä olen sinua tuomitsemaan.
Yritän tällä viikolla keskittyä käytännön asioiden hoitamiseen, joten vastailuni saattaa viipyillä hetkisen. Osittain tämän vuoksi halusin vastata sinulle tänään samana iltana. Voit pohtia rauhassa vaikka syntymävuotesi ykköshitin: "Kraftwerk - The Model", merkitystä ja sanomaa aikakaudestaan.
Ystävällisin terveisin,
-Teemu Sikari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti